Sipti Asiakaslehti 2022

stui massiivinen golfhalli huleveden hallinta, viivytys ja pysäköintialueiden hulevesien öljynerotus toi suunnitteluun omat erityispiirteensä alueen tasaisuuden, pohjaveden pinnan ja aluetta halkovan Espoon jäteveden runkoviemärin johdosta. Poikkeuksellinen halli Halli rakennettiin korvaamaan alueella sijainnut pienempi kuplahalli, joka purettiin ja koottiin uudelleen Lohjalla, jossa se jatkossa palvelee jalkapallohallina. Uusi Finnoon golfhalli on useimmista muista golfhalleista poiketen kaksikerroksinen ja mittasuhteiltaan muutenkin Suomen suurimpia. Ylipainehallin rakenne toistuu kohde kohteelta pääperiaatteiltaan samankaltaisena, vaikkakin hallin kupolimaisen katon rakennetta voi muunnella. Katto koostuu kahdesta muovikalvosta, joiden välissä on paineistettu, noin 300millimetrin korkuinen ilmatila. Suomen olosuhteissa katto on nykyisin usein varustettu lämmöneristeellä, joka on koteloitu alumiini- ja muovikalvoon sisä- ja ulkokankaan välissä. Talviaikaan lumen kertyminen hallin kangasrakenteen päälle on estettävä, koska lumi painaa kankaan ja näin ollen koko hallin katon alas. Lumen kertyminen estyy hallitulla paineen säädöllä ja tarvittaessa puhaltamalla lämmintä ilmaa kankaiden väliin. Normaali ylipaineon 250-300pascalia. Senperustuksiin aiheuttamat rasitukset ovat määräävänä mitoituskriteerinä perustusten kokoamääritettäessä. ”Esimerkiksi anturoiden koko on tässä kohteessa noin kolminkertainen verrattuna tilanteeseen, jossa perustukset mitoitettaisiin rakennuksiin normaalisti vaikuttaville kuormituksille”, Ossi Rintala kertoo. Rungon kantavat pilarit ja seinät ovat pääosin betonielementtirakenteisia, toisen kerroksen taso on ontelolaattaa ja paikallavalettua ulokekuorilaattaa. Sen päälle on muotoiltu kivituhkan avulla poimuilevia chippi- ja puttiviheriöitä, joilla voi harjoitella lähipeliä. ”Meillä on myös mahdollisuus harjoitella pidempiä, 3542 metrin pituisia lyöntejä 48 lyöntipaikalta. Lyöntimatka on sisäharjoitteluhallille pitkä, mitä golfaajat arvostavat. Myös lähipelialueemme ovat suuret ja laadukkaat. Season Golf on rakennettu palvelemaan niin lajiin tutustuvia kuin kokeneempiakin golfareita”, Season Golfinmarkkinointi- ja myyntivastaava Lasse Kempe kertoo. Halli on varustettu myös golfsimulaattoreilla, joiden avulla voi harjoitella erilaisia lyöntitekniikoita lyöntikulmaa, pallon vauhtia ja liikerataa simuloiden. Simulaattoreita on sisärangen yhteydessä, ja kaksi niistä on asennettu erilliseen tilaan, jossa voi harjoitella lyöntejä yksityisesti valmentajan ohjauksessa. Hallissa on yhteensä 48 sisärangelle sijoitettua lyöntipaikkaa, ja alakerrassa sijaitsee puttialue. Chippiviheriö, puttiviheriö, SGA-golfakatemian oma harjoitusalue ja asiakkaita palveleva kuntosali ovat yläkerrassa. Yritykset puolestaan voivat pitää omia kursseja ja asiakastilaisuuksia hallissa. Kesäisin halli toimii ulkorangen lyöntialueena. Hallissaonmyösgeneraattori varavoiman tuottamiseen mahdollisen sähkökatkon varalta. ”Muitakin tärkeitä näkökohtia ylläpitovaiheeseen liittyy. Urakkamme on valmis, mutta pidämme tärkeänä voida tarjota asiakkaalle apua ylläpidossa työmaan valmistumisen jälkeenkin. Hyvin ylläpidetty halli kestää käytössä vähintään 30 vuotta”, Terho Kääriäinen toteaa. 9 sipti

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=